RAUNIO. No? Mikä on?
SOLA (Hetken vaitiolon jälkeen). Minä en ole tahtonut ennen häiritä sinun iloasi, jos sekään todellinen on, mutta… mutta tiedätkös mitä? Minä näen, että sinä et ole ollenkaan sellainen rehellinen ystävä, joksi sinua vielä tähän saakka olen uskonut…
RAUNIO. Mutta mitä tarkoitat, Antti?
SOLA. Ja, suoraan sanoen, sydämmestäni kadun, että sinua taaskin autoin tuolla vekselillä, sillä sinä et enää ystävän apua rahtusenkaan verran ansaitse.
RAUNIO. Jumal'avita, Antti, minä en sinua ymmärrä.
SOLA. Ha-ha! Sinä olet valehtelija, petturi!
RAUNIO. Joko olet sinä tahi minä hullu!
SOLA. Hullu olet, jos minua hulluksi luulet. Mutta vastaapas sinä minulle, jos sinussa enää kelpo ihmisen järkeä jälellä on: miksi valehtelit sinä minulle silloin, että sinun rouvasi muka lainasi ne rahat silloin lapsuuden ystävältään kamreeri Lagerilta?
RAUNIO. Mitä? Ettäkö minä sen valehtelin?!
SOLA. Niin, valehtelit, petit minun. Sillä sinun omakätisesti allekirjoittama velkakirjasi on tavattu Lagerin kassakaapista hänen jälkeensä jättämien papereittensa joukossa. Ja nyt on siis sinun nimesi julkisesti liitetty mitä törkeimpään kruununvarkauteen. Eikä sillä hyvä: sinä olet tahrannut minunkin, vanhan ystäväsi, nimen sen kautta, että olen sen piirtänyt yhteen vekseliin, sinun häpeällisen nimesi rinnalle.