ROUVA RAUNIO. Mutta se on törkeä vale!
RAUNIO. Tiedät sen asian siis paremmin kuin kaikki muut.
ROUVA RAUNIO. Hän ei ole karannut! Hän ei ole mitään varastanut! Se on vale!
RAUNIO. Mutta minä näytän sinulle toteen, että se ei ole valetta.
ROUVA RAUNIO. Minä tiedän, että hän on matkustanut vain virkamatkalle, virka-asioiden tähden.
RAUNIO. Ha-ha! No, mutta sanopas sitte minulle, koska näyt kaikki hänen asiansa niin tarkkaan tietävän: (tuijottaa rouvansa silmiin; harvaan) kukas sen velkakirjan on allekirjoittanut, joka hänen tyhjästä kassakaapistaan on löydetty?
ROUVA RAUNIO (Tahtomattaan). Mikä?… Mitä? — (Tyynesti). Mistä minä hänen velkakirjojaan tiedän.
RAUNIO. Ha-ha-ha! Vaan ainakaan en minä ole sitä velkakirjaa allekirjoittanut, vaikka siinä sanotaan olevan minun omakätisesti kirjoittama nimeni. Sen kai sallit minun parhaiten tietää? (Pitkä vaitiolo, jonka aikana Raunio vain tuijottaa vaimoonsa). Mitäs sinulla on siihen sanottavaa, hä? Kukas sen on tehnyt?
ROUVA RAUNIO (Rohkeasti kohottaen päätään). Et suinkaan sinä uskalla minua siitä epäillä?
RAUNIO. Et suinkaan sinä uskalla ketäkään muuta siitä syyttää? Kukas sen sitte olisi tehnyt?