ROUVA RAUNIO. Sen on hän tehnyt.
RAUNIO. Lagerko, vai?
ROUVA RAUNIO. Hän juuri, — kostaaksensa sinun kehnon tekosi.
RAUNIO. Minun kehnon tekoni?! Sen varmaan, ett'en häntä silloin kuoliaaksi ampunut, niinkö? Se oli todellakin kehno teko, sen myönnän.
ROUVA RAUNIO. Miks'et häntä sitte silloin ampunut?
RAUNIO. Ihmisten tähden. Sillä en tahtonut, että sekään sinun tuottamasi häpeä joutuisi ihmisten pureskeltavaksi, vaan ennen kuolisi kotini seinien sisään, lepäisi ikuisena muistokivenä muutoinkin jo raskaalla sydämmelläni.
ROUVA RAUNIO. Ja luulit siten maksaneesi kiitollisuuden velkasi? Sinä näet, että olet huono velan maksaja.
RAUNIO. Luuletko todellakin, että minä uskon tätä sinun viimeistä kavaluuttasi? E-hei. Nyt vihdoinkin tunnen minä sinut niin hyvin, että tiedän, että hän kuitenkin siinä oli sinua parempi.
ROUVA RAUNIO. Siis todellakin uskallat epäillä, että minä…?
RAUNIO. Sinä juuri olet minun nimeni väärentänyt! Sinä eikä kukaan muu!