TUOMARI. Nyt sine lavertele taas. Puhu mite sine asiast' tiede!
KAISA. Jaa, juu. Sitähän minä just'ikään tahdoin sanoa, että siitä lähtienhän ne sitte, Serahviina ja Samuli, ovat olleet niin hyvissä väleissä, niin hyvissä väleissä, että oikein… Muuta en tahdo sanoa; ymmärtäähän sen jokainen viisas ihminen siitä jo itsestäänkin.
JEREMIAS (mittelee Samulia silmillään koko seuraavan puhelun aikana).
TUOMARI. Tiedetke sine sitte, ette Samuli oli sine Tuomaan markkina edellisene ilta kanssa Serahviinan luona?
KAISA. Kuinkas en tietäisi? Ihan vissiin tiedänkin. Sillä sitähän se Serahviina varmaan passata koetti, että kun Jeremias markkinoille lähtee, niin tulee Samuli häntä sill'aikaa päälle helsaamaan.
SAMULI (itsekseen mutisten). Lorujaan laskee…
TUOMARI (Samulille). Ele mököte sine! — (Kaisalle.) Ele sine haasta, mite luule, vaan mite varmaan tiede. Vastaa, neitke sine itse Samuli sine ilta Serahviinan luona?
KAISA. Jaa, juu, kyllä. Se oli sill' viisiä, että kun Aapo sinä iltana lähti kotiinsa — (ujostellen) meillä on sen Aapon kanssa vähän niinkuin naimatuumat ja sen tautta se, hi, hi, hi, hi, kävi sinä iltana minuakin niinkuin vähän päälle helsaamassa — niin minä läksin häntä vähän matkaa följaamaan. Ja siellä me sitte yhdessä nähtiin Samulin, säkki selässä, tulla kyyröttävän Pönttöseltä päin.
TUOMARI (merkitsee paperille). No, mite sine viele tiede?
KAISA. Jaa, juu. Silloin me Aapon kanssa sanottiin, että vissiin se on Serahviina taaskinsa Samulia evästänyt, koska sen nyt on noin pussi pullollaan, sillä niitähän se kuuluu Samulille muonavaroja ennenkin antaneen, Samuli kun on ypöyksinäinen, akaton mies.