TUOMARI (merkitsee sen paperille, luo katseen Jeremiakseen). No, mite on kanne?
JEREMIAS. Jaa, ettäkö mikä minun kanteeni on!…
TUOMARI. Niin, niin. No?
JEREMIAS. Niin, niin, tuota, nähkääs, korkea laki ja oikeus, se oli nyt sillä viisiä, että tuossa vähää ennen Tuomaan markkinoita se Serahviina sanoi minulle, että "kuulehan, Jeremias, nousevalla viikollahan ne tiistaina on ne Tuomaan markkinat". Niin minä siihen sanoin, että "ka muistanhan minä ne itsekin ilman sinunkin sanomattasi". Se on, nähkääs, niin pahansisuinen, se eukko, että se tahtoi minua vaan kiusallaan ärsyttää, että minä muka taaskin juomaan lähden ja markkinoilta humalapäissäni kotiin palaan, vaikk'ei se kova onni sattunut, kuin kerran, viime syysmarkkinoilla se sattui, että mulla oli vähä niinkuin ohran jyvä toisella silmällä…
TUOMARI. Mite se tehen kuulu? Puhu lyhyest' asiast'!
JEREMIAS. Ka, lyhyestihän minä… Tuota, niin… sitähän minä… Niin. Se Serahviinahan se sitte sanoi, että pitäisihän siellä aitassa jo olla parisenkymmentä naulaa voita. Sehän se voi pitäisi saada markkinoilla myödyksi, sanoo, ja ne kaksi palvattua lampaan reittä — niissä jo taitaa matojakin ryömiskellä, sanoo — ja multa, sanoo, alkaa jo kahvikin loppua, niin pitäisihän sitä saada kahvirahoja. Ja ehkä ne kanatkin siksi jo ehtivät pari tivua munia…
TUOMARI. Mite sine nyt haasta? Mite Samuli Huilull' on sinun munat kanss' tekemist'?
JEREMIAS. Justiinsahan minä tahdoin siitä porsaastakin haastaa. Eikös se herra korkea laki ja oikeus malta pikkuruisen vuottaa, että minä siihen pääsen?
JULKUNEN (joka istuu ylinnä sohvassa, osottaa Jeremiakselle uhkaavasti sormeaan). So, so, so!!!
TUOMARI. Mutta haasta pika sitte!