JEREMIAS. Enkä minä… Sitähän minä, että minä vasta käkesin markkinoille lähtemään. Voin ja lampaan reidet se oli Serahviina völjyyn pannut, vaan matkalla kaupunkiin, kun Osikon mäkeä nousin, niin muistui mieleeni, että tokkohan se Serahviina munat panikaan mukaan. Seisautin ruunan keskellä vastamäkeä, käänsin heinät ylösalasin — ei munia missään.
TUOMARI. Et saat poikkia asiast'! Pite pysye asiass'!
JEREMIAS. Asiassahan minä… Eiköhän ne kanat olekaan munineet, ajattelin, vai jokohan se eukko pakana kiusallaan sekin…
JULKUNEN (varottaen sormellaan). So, so!!
TUOMARI. Kunnioitust' oikeuden edess'! Muista se! Muuten mine sine sakotan. —
JEREMIAS. Ka… ka… kaikella kunnioituksellahan minä. —
TUOMARI. No, mite sitte?
JEREMIAS. Mitäkö sitte? Otin ja pyöräytin ruunan takaisin. Kiusallaan se sen on tehnyt, tuumin, sen se on näköinenkin, se eukko. Sitte sanoo minun munarahat juoneeni ja jättäneeni tahallani kahvit ostamatta…
TUOMARI. No? Minne sine nyt mene?…
JEREMIAS (ikäänkuin kysymykseen vastaten). Kotiin menin. Ruuna kun näki, että kotiinpäin mennään, niin huiskautti häntäänsä noinikään ja lähti juoksemaan aika hujakkata…