KARPÉN. Kiitän arvosanastasi!
MAGDA. No. Siinä tapauksessa minä jätän talon oman onnensa nojaan.
KARPÉN. Sen nojassa se on pysynyt hyvin tähän saakka ja pysynee vastedeskin.
MAGDA. Tällä kertaa ainakin olen tehnyt voitavani. Elä siis syytä minua. — Lähden kuitenkin Ruotsiin. (Menee.)
KARPÉN. Siinä teet oikein. (Kävelee, ensin hermostuneesti edestakaisin, menee sitte kirjoituspöytänsä luo, naputtelee sormillaan sitä vastaan, selailee joitakin papereita, kävelee taas ja viheltelee, ja istuu sitte nojatuoliin lukemaan sanomalehteä.)
HELMI (tulee.) Hyvää päivää! Rouva käski minun tulla herran luo.
KARPÉN (luomatta silmiään sanomalehdestä.) Sinä saat mennä tiehesi.
HELMI (vetäytyy verkalleen ja kummastellen ovelle päin.)
KARPÉN. Minä sanoin: mene mat… (Katsahtaa Helmiin.) Ei. Odota!
(Nousee seisomaan.) Kuka sinä…. kuka te olette?
HELMI. Minä… minä olen herrasväen palvelija, uusi palvelija. Onko se… oletteko te… herra.