— Eihän se Keisari itse kerkiä kaikkia asioita tutkimaan.
— Vai ei?—hymähtää mummo taas ylenkatseellisesti: — kun itse omasta kädestäni paperini otti. Ei kerkiä?!
Sen sanoo, ihan kuin ajatellen, että "vielä häntä tuossa puhuu".
Ja alkaa kääriä paperinsa kokoon:
— Toiseen kertaan monta kymmentä peninkulmaa kulkee, vaan ei näy tulevan tolkkua missään mitään. Paikasta paikkaan vaan lähetetään.
Pyyhki taas vesiä silmistään.
— Minkäs sille voi? Niinkuin sanoin, niin ovat paperinne taas lähetetty Suomeen. Jos oikeus on teidän puolellanne, niin sen kai saattekin.
Mummo sitoo punaisen villalangan solmuun papereinsa ympäri ja ne nenäliinaan käärii:
— Oikeus! — huokaa hän. — Eipä taida enää muu auttaa, kuin Ruotsin Kuninkaalle kirjoittaa pitää, ett'ei sitä ole oikeutta enää täällä mitään.
Ja hän meni tiehensä uskossaan, että on sitä oikeutta jossakin vielä sittenkin.