Helka. No, kah, niin, jopas sen viimeinkin älyät. Totta kai sinäkin jo sen Helgan Ingon tunnet? Multialan kuninkaan?
Huovi. Joka tuolla aitassa vankina istuu? Kyllä tunnen, — hyvinkin.
Helka. Vai vankina? Inkoko vankina? Hän, joka itse oli kuninkaan vieraana ja sitte pani kuninkaan valheista viralta?! Ha-ha-ha-ha-ha! Jopa sinä nyt horiset, senkin variksenpelätin. Vai vankina? Kuningas se vankina on, se entinen, Kustaa Eerikinpoika, ja Inko on nyt Suomen ja Lapveden kuningas. Ja sillä on puoli markkaa päivässä palkkaa ja kaksi karpiota kauroja vuorokaudessa. (Huovit nauravat.)
Huovi. Sinäpä se nyt siinä horiset! Täytyy käydä Arpiaisen emännälle sanomassa, että korjaavat tämän hullun täältä pois. (Aikoo mennä tupaan. Samassa tulevat häntä vastaan sieltä Riitta ja Kerttu.)
Kerttu (taluttaa Riittaa). Mennään ulos, kultaseni, mennään. Siellä tuvassa on niin tukehduttavan vari. Vaan täällä on vilpoinen. Täällä selviää pääsi. (Laskee hänet istumaan portaitten alimmalle astimelle.) Kas noin. Istu tässä, niin virkistyt pian.
Huovi (Kertulle). Emäntä! Tässä on muuan mielipuoli, jonka kanssa emme tiedä, mitä tehdä.
Kerttu. Kuka se on? En minä tunne. Mitä te häntä tänne tuotte?
Helka (rähähtää yht'äkkiä nauruun). Hä-hä-hä-hä-hä! Vai ei se Kerttu emäntä enää Helkaa tunne…?
Riitta (hypähtää, kuin salaman iskemänä, paikaltaan ja juoksee äitinsä luo, huudahtaen). Äiti! Äiti! (Vaipuu polvilleen äitinsä eteen ja syleilee hänen jalkojaan.)
Kerttu. Vai Helka se on? Voi Helka raukkaa! Vietävän paholainen, minkälaiseksi se onnettomuus onkaan rikkaan Multialan vanhan emännän tehnyt?!