Ääniä. Eiköpähän. — Se on totta. — Niin onkin.
Fincke. Ihmisellä on aina liika vähän. Mutta minäpä hankin teille paremman toimeentulon. Tuolla Savon ja Hämeen pohjoisäärillä on rikkaita erämaita kosolta. Siirtyköön sinne, kellä ei kotonaan ole kyllin hyvä olla. Siellä on tilaa ja siellä varaa. On maata viljelijälle, on vettä kalamiehelle, on korpea metsästäjälle. Ja se, joka sinne muuttaa, saa verovapauden kolmeksi vuodeksi ja suojelusta venäläisiä vastaan. Miettikääpä tätä, miehet! Siinä on teille aihetta aprikoida. Toivon, etten ole teille turhaan puhunut. (Mutinaa kansan joukossa.)
Kuulkaa vielä! Ell'ei se teitä rauhoita, niin olkoon menneeksi! Saatte nähdä sen, mitä sanoitte tulleenne näkemään. Saatte nähdä, mitä siitä seuraa, jos teette niin, kuin ei ole tehtävä. — Nimismies! Huovit! Kapinoitsijat vietäköön kärsimään heille tuomittua rangaistusta! (Aitan ovet avataan. Nyrhi ja Multiainen tuodaan esille.) Kansa, tehkää tilaa! Tie auki!
Ääniä (aidan takaa). Vangit irti! Laskekaa vangit! Ei saa viedä mestattaviksi! Se oli laiton tuomio. (Lapveteläisiä syöksyy pihaan, tunkee tieltään ulkolaisia ja koettaa päästä Nyrhiin ja Multiaiseen käsiksi.)
Liukku. Käykää päälle miehet!
Fincke. Huovit! Ottakaa kiinni! Estäkää! Ajakaa pois! (Huovit estävät ja tunkevat kansaa pois pihasta.)
(Huutoa ja hälinää.)
Remes. Vapaaksi miehemme!
Fincke. Viekää vangit heti lavalle!
Kupia. Pelastakaamme kunniamme.