Fincke. Ja pitkin kujaa seisoo huoveja portilta lavalle asti. Sen näen kyllä.
Arpiainen. Vankka vartiosto, herra käskynhaltija.
Fincke. Ei hätää mitään. — Ja lavan näen minä täältä hyvin. Kun minulle sieltä annetaan merkki, että päät ovat pölkyllä, niin annan täältä vastamerkin ja asia on lopussa. (Melu yhä kasvaa.) Miehet! Elkää estäkö! Antakaa heidän tulla vain! Kyllä ajallaan osaamme heidät kurissa pitää.
Arpiainen. Ne ovat ulkolaisia enimmäkseen, herra käskynhaltija.
Fincke. Niinpä näkyy puvuistakin. — Tulkaa, tulkaa vain! (Piha alkaa täyttyä kansasta, josta loput jää seisomaan aidan taakse ja kaikkiin aukkoihin rakennusten väliin.) — Arvaan, että olette kuulleet kuninkaan käskynhaltijan olevan täällä? Olette tulleet minua puhuttelemaan?
Ääni (joukosta). Ja kuulemaan ja näkemään, mitä täällä tehdään.
Muita ääniä sieltä täältä. Niin juuri. — Yhtä kansaa ollaan. — Ja maata. — Ja sama asia. — Yhteinen kaikille. — —
Fincke. Sen saatte kyllä kohta sekä kuulla että nähdä. Olette tulleetkin ihan parhaaseen aikaan. — Mutta sitä ennen tahdon puhua teille muutaman sanan. Näen, että olette kovin hyvän neuvon tarpeessa. Te olette tyytymättömiä, tekin, siellä kotiseudullanne?
Ääniä. Niin ollaan. — Luonnollisesti.
Fincke. Te ette tule toimeen? Liika vähän on teillä elääksenne?