Riitta. Kuulin, kuulin. Mutta kansa on kuohuksissa. Silloin se kulkee, minne sitä johdetaan. Vaan sen mieli häilyy, kuin niityn heinä, tuulen mukaan. Jos sitte hullusti käy, — ell'ei yritys onnistu, — niin ketä se syyttää? Sitä, joka sen turmioon on johtanut. Ja silloin hukka perii tuon syyllisen. Voi, Maunu, Maunu! Kun ei vain sinuakin vielä…
Nyrhi (keskeyttäen). Vaan kunpa yritys onnistuu, niin se sama kansa siunaa sinut ja jälkeisesi.
Riitta. Näetsen: oma onnesi siis ylinnä! Sen vuoksi vaarannat muittenkin menestyksen. Mitä uhkapeliä, Maunu!
Nyrhi. Eikös sitte kaikki ole uhkapeliä, kaikki onnen kauppaa elämässä, niin hyvin yksityisen, kuin koko kansankin.
Riitta. Jospa niin olisikin, niin ei sittenkään yksityisellä liene velvollisuutta tahi oikeuttakaan panna semmoiseen peliin omaa, saatikka muitten kansalaisten onnea.
Nyrhi. Ei, Riitta. Minun ajatukseni on toinen. Jos ainoastaan siten kaikkien onni ja menestys on pelastettavissa, niin on se tehtävä. Ja nyt olemme onnettomuuteen joutumaisillamme. Siitä turmiosta pelastumme ainoastaan siten, että kaikki nousemme vastarintaan vääryyttä vastaan. Ja me nousemme ja pelastumme.
Riitta. Korskasti luotat omaan voimaasi. Entä jos laskusi pettävät? Hukumme kaikki. Parempiko sekin pelastus? Ja meidän onnemme, Maunu, se, jonka nyt piti alkaa, sekin on silloin mennyt — ainiaaksi. (Heltyy itkemään ja painaa kasvonsa Nyrhin olkapäätä vastaan.)
Nyrhi. Riitta! Vähän merkitsee meidän onnemme kaikkien onnettomuudessa! — Mutta senkin ja juuri sen tahdon samalla tämän kautta pelastaa. Kuule! Ole järkevä nyt, Riitta, ja koeta käsittää asia oikein. Jos meidän omaisuutemme meiltä ryöstetään, niin on tietysti kaikki, onnemmekin, meiltä mennyttä. Millä eläisimme, missä saisimme silloin yhdessä olla?! Näet siis: omaisuutemme pelastamalla, pelastamme senkin onnen, jota voimme täällä nauttia. Ja siinä on ainoastaan omiin voimiimme luotettava. Otamme ohjat omiin käsiimme ja asetumme sortajiamme vastaan. Ja kun niin teemme, niin on voitto lopulta oleva meidän. Ja kuinka ihanata sitte nauttia onneamme, tietäen, että itse olemme sen hankkineet, voimiamme ponnistamalla voittaneet! Tuhat kertaa kalliimpi on se meille silloin, tuhat kertaa rauhallisempi on oleva elämämme ja omatuntomme sellaista onnea kokiessa! Pois siis vento mieli, kultaseni! Pois kyyneleet, että kirkkain silmin näkisit, mikä on toiveitteni määrä: kaikkien yhteisten voimien jalossa ponnistuksessa kaikkien yhteinen onni ja siinä ylinnä välkkymässä meidän, sinun ja minun onni. Sinun tähtesi siis, sinun, minun ja meidän kaikkien tähden taisteluun, — se on ajatukseni ainoa nyt. (Nousee ja nostaa Riitan ylös, painaen häntä poveaan vastaan.)
Multiainen, Liukku, Remes ja Kupia (tulevat tuvasta).
Multiainen, Tekö vain — kahden? Ja kaikki kansa muu jo poissa?