Vainikainen. Teen, niinkuin käskitte. Maksan, minkä voin.
Nyrhi (pyyhkäisee rahan pöydältä lattialle). Et sitäkään saa enää. Ja itse saat mennä samaa tietää. (Survaisee samalla Rännärin lavitsan päästä kumoon lattialle.) He-he-he. Tuossa se Pertti vouti nyt on maassa kellellään ja minä istun pöydän päässä omalla paikallani hänen sijallaan. Ja nyt tulee tästä ilveestä loppu. Kauan ollaan kärsitty, vaan nyt ei jakseta enää. Veroja et ota meiltä enää puolta markkaakaan. Annatpa kohta nekin takaisin, jotka jo ryöstänyt olet (Yleinen hämminki.)
Rännäri (kiepsahtaa pystyyn). Sitokaa hänet, miehet! Hän raivoaa. Hän ei tiedä enää, mitä tekeekään.
(Muutamia miehiä voudin seurueesta hyppää
pöydän yli, ottaakseen Nyrhin kiinni.)
Nyrhi. Vai sitoa minut?! (Luikahtaa samalla pöydän alitse keskilattialle, siepaten mennessään lavitsan alta kirveen käteensä.) Tulkaa vain! Sillä mitalla, jolla sinä mittaat, pitää sinullekin mitattaman. (Kohottaa kirveen molemmin käsin päänsä yli.)
Riitta (juoksee väliin). Kiesus varjele! — Maunu! — Mitä teet?!
(Voudin miehet saavat takaapäin kirveen Nyrhin käsistä
ja pitelevät häntä kiinni, vetäen häntä ovelle.)
Rännäri. No, Multiainen! Näistä pidoista talossasi pitää kuninkaan sittenkin saada tieto. (Aikoo mennä.)
Nyrhi (viheltää pitkään ja kimakasti; ulkoa syöksyy aseellisia miehiä tupaan). Nyt kiinni nylkijöihimme! — Päästäkää minut! — Vapauttakaa roistojen käsistä! — Voutiin, voutiin käykää kiinni!
(Yleinen huuto ja melu. Taistelu vetäytyy ulos pihalle.
Tupa tyhjenee niin, että sinne jää vain Helka, Riitta
ja muutamia vaimoihmisiä.)