Vainikainen. Niin, armolliset herrat. Luulen, että tämä kelpaisi vaikka kuningasta varten lunastaa.
Horn (puolikovaan Finckelle). Onpas tämä kaunis.
Fincke (samoin Hornille). Varsin harvinainen.
Horn (samoin). Ehkä minä teen kaupan, vai?
Fincke. Niin. En minä tässä tämmöisiä jouda. Katselehan, tokko tuo on sen arvoinen, että kannattaa ottaa. (Menee etumaisesta ovesta.)
Horn. Kas, onpas tuossa kuitenkin vika; eikä niinkään vähäinen. Ei ole karva tasainen.
Vainikainen. Eipä juuri voi moittia. Harvoin se sen parempi sattuu. Vaan eihän se aina kasva karva yhtä tasaiseksi Jumalankaan käsissä. Se on totta.
Horn. Niinpä niin. Senpä tautta ei sitte voi suurta hintaakaan pyytää. Mitäs tästä siis tahdot?
Vainikainen. Kah, tietäähän sen hinnan herra laamanni sanomattakin.
Horn. Vainikainenhan on nimesi? Hannu Paavalinpoika?