SAKARI: Siellähän Olli oli!
OLLI (näyttäen Juljaanan rahakääryä): Tässä ne rahat ovat, joita tänään
Juljaanan helmassaan lukevan näin. (Tulee ylös sulkien luukun).
SAKARI: Mitäs Juljaana nyt siihen sanoo?
TANELI: Tunnustaako Juljaana ne sitte omikseenkin, vai?
JULJAANA (väristen ja saaden tuskin sanaa suustaan): Mi-mi-mi-mi… Mi-mi-mi-mi… E… e… e… Omik… omi… omikseni ni… ni…niitä mi… mi… minä e… e… en tunnusta.
OLLI: Mutta minä todistan, että ne ovat samat rahat, jotka Juljaanalla olivat käsissään. Jos avataan riepu, niin voin vielä sanoa, mitä rahoja siinä näin. (Sakarille). Näetsen, kun se kerkesi ne vielä tuonne lattianrakoon pistää.
TANELI: Luonnollisesti rahojaan siellä on voinut toinenkin kätkössä pitää. Olli on sitäpaitsi alaikäinen eikä hänen puheelleen voi todistuksen arvoa antaa.
OLLI (pahastuen): Vai ei voi? Se nyt on ihme ja kumma! Ihminenhän olen minäkin.
SAKARI: Minä kuitenkin annan Ollin sanoille täyden arvon. (Ollille).
Pane se kääry tuonne pöydälle Juljaanan eteen!
OLLI: Kun isäntä käskee. (Tekee niin).