SAKARI: Ja Mustosiahan hän on sukuaankin.
EEVASTIINA: Jo minä nyt jotain kuulen!
ROVASTI: Malttakaahan nyt kuulla loppuun! — Samalla Matti Piironen kiittää vanhaa isäntää siitä, että hän on pitänyt huolta tytöstä, lisäten, että kun hän, Matti Piironen, kerran kuolee, niin saa Eriikka periä kaiken hänen omaisuutensa, sillä naimaton sanoo Matti Piironen olevansa ja naimattomaksi myöskin jäävänsä eikä luule muita perillisiä itsellään olevan. Lisäksi toivoo hän, että Eriikka ymmärtää Hiskiakselle olla kiitollinen siitä, mitä hän Eriikan hyväksi on tehnyt. — Tässä siis selitys! Ja tuossa siis (osoittaa Riikkaa) se neljänkymmenen tuhannen ruplan perillinen! (Nousee ja kättelee Riikkaa). Toivotan nyt onnea sitte! Suomen rahana se on jo yli satatuhatta markkaa, ai, ai, ai,! (Yleistä ihastusta, ihmettelyä ja onnittelua).
HISKIAS (joka vilkkaasti, on seurannut asian kulkua, nauraa sillä välin iloisena hiljaista kuulumatonta naurua). Häh? Joko… joko se on selvä… vä nyt? Mitä?
ROVASTI (antaa takaisin kirjeen): Jo, isäntä! Kylläpä te koko salaisuuden ilmi saatoittekin!
ALIINA (Eevastiinalle): Mitä sinä siihen sanot?
EEVASTIINA: Ota ja tiedä!
RIIKKA (astuu Hiskiaksen eteen, lankee polvilleen ja halailee häntä):
Mitenkä minä vaaria kiittää osaan?
HISKIAS: Häh? Mi… minuako kii… kiittää? Kiitä Ju… Jumalaa, lapseni, älä… älä minua! Nouse, nouse pois!
RIIKKA (nousee).