ALIINA: Näetsen! Enkös oikein sanonut.
EEVASTIINA: Jokos niitä on alkanut kulkea ohi?
RIIKKA (korjattuaan tavaransa aittaan ja suljettuaan oven): Näkyihän tuosta taannoin kaksi hiljaista Alavaan päin hoippuvan. Vaan annas, kun se pääroikka tulee, niin on tässä mylläkkä. Ei ne jätä maantien varsille kiviä eikä kantoja paikoilleen.
EEVASTIINA (Aliinalle): Se on totta, mitä Riikka sanoo. Viime vuonna ne nahkapojat käänsivät ylösalaisin tahi mikä minnekin lennättivät talojenkin tienosapatsaat, etteivät asianomaiset rajoistaan enää saa tolkkua mitään.
ALIINA: Poika parat! Taitaa siinä touhussa heillä olla surua, jos on iloakin.
RIIKKA: Suruaan peittääkseen kai ne niin paljon tyhjentävätkin, etteivät enää tiedä, mitä tekevät. (Menee portista ulos oikealle).
ALIINA: On se eräässä suhteessa välistä hyvä, että on vain tyttölapsia talossa.
EEVASTIINA: Vapaaksihan se minun Sakarini siitä leikistä pääsi, kun…
HANNI (tulee juosten asuinrakennuksesta pihaan). Tulkaa sisään, tulkaa!
ALIINA: Mikä nyt on?