HISKIAS (tulee Sakarin häntä käsipuolesta taluttaessa rovastin luo):
Hyvää… hyvää päivää, ro… rovasti! Terve tu… tuloa kerran
Hintikkalaankin… laankin!
ROVASTI (nousee ja kättelee Hiskiasta): Päivää, päivää, vanha isäntä! (Asettaa Hiskiaksen viereensä rahille istumaan). Kuinkas vanha isäntä jaksaa? Hyvin kai, niinkuin näkyy?
HISKIAS: Minä ol… olen, niinkuin ro… rovasti tietää, kovin… kovin huonokuuloinen.
ROVASTI (kovasti): Sanoin, että hyvinhän vanha isäntä näkyy jaksavan eikä ole vanhentunutkaan sitte viime näkemältä ollenkaan.
HISKIAS: Vanha ja…ja raihnashan mi… minä olen. Ja yhä huo… huonommaksi vain alkaa se kuu .. kuulo käydä.
LUKKARI (Eevastiinalle, joka on häntä puhutellut): Eipä luulisi vaarista sitä. Silmät ovat vielä niin terävät kuin naskali.
HISKIAS (joka oli jotakin kuulevinaan): Häh? Tuleeko huo… huono heinävuosi?
LUKKARI (kovaa): Minä sanoin vain, että vielä on vanha isäntä kovin virkunnäköinen: silmät terävät kuin naskali.
ROVASTI: Ja muistikin taitaa olla yhtä hyvä. Siihen vanhan isännän muistiinhan minun oli tässä aikomus juuri turvautuakin.
HISKIAS: Niin, niin tur… turvautuahan sitä mui… muihin pitää, arvoisa ro… rovasti.