RIIKKA: Täytynee se sitte minunkin saada tietää, koskapa se näin minuunkin asti tuntuu.
EEVASTIINA: Minun puolestani joutaa sen ilmaiseminen nyt kuitenkin vain tähän varoitukseen jäädä.
RIIKKA: Vaan ei enää minun. Sillä näin vain puoleksi ilmaistuna on tuo syytös liian raskas kantaa.
EEVASTIINA: Voipa käydä vieläkin raskaammaksi, jos Riikalle kaikki on pakko sanoa.
RIIKKA: Sehän on sitte minun oma asiani. Ja ellei sitä emäntä sano, niin voinen kai kysyä nuorelta isännältä.
EEVASTIINA: Se joutaa jo Riikalta jäädä tekemättä! Minä olen se, joka käsken ja hallitsen vielä tässä talossa. Ja ellei Riikka tähän päätökseen tyydy, niin ei meillä ole muu kuin ero edessä. Siinä on nyt sitte vielä viimeinen varoitukseni. (Nousee ja menee ylös asuinrakennukseen).
RIIKKA (jää seisomaan paikalleen, tuijottaen hänen jälkeensä). Vai on täällä siis tämmöisiä asioita tänäpäivänä tapahtunut?!
SAKARI (tulee tuvan eteisestä ja pysähtyy portaikolle?). Riikka!
RIIKKA (säpsähtäen): Menkää! Antakaa minun olla!
SAKARI: Tule likemmäksi tänne, Riikka! (Laskeutuu pihaan). Minä seisoin tuvan eteisessä ja kuulin kaikki, mitä äiti sinulle puhui.