HANNI: Niin, juuri nyt, kun isäni muutenkin sinua, — meitä molempia, — sillä lailla kohteli.
MAUNU: Taitaapa maar' isäsi nyt mielissään tästä oikein käsiään hykerrellä, kun sinut tämmöisen muka heittiön kynsistä pelasti.
HANNI: Siltäpä se vähän alkaa kuulostaa.
MAUNU: Niinkö? Ihanko todenperään?
HANNI: Kun siinä samassa jo Hintikkalan Sakaria rupesivat äidin kanssa sinuun vertaamaan.
MAUNU: Vaan annappas, että se heidän ilonsa on ennenaikainen ja itse vielä häpeään joutuvat!
HANNI: Häpeähän se nyt kuitenkin on sinulle, Maunu, että sinua siitä voivat edes epäilläkään.
MAUNU: Suurempi vain kunnia minulle, kun sitte syyttömäksi tulen julistetuksi, jos asia niin pitkälle menee.
HANNI: Varmaan meneekin, koska jo nimismieskin on käynyt meillä tutkintoa pitämässä.
MAUNU: Vai jo sekin on tehty?