HANNI: Sanovat, että kukas se voisi olla, kun sinut vain siihen aikaan oli talossa nähty ja kaikki muut poissa olivat, paitsi vanha Juljaana, jota ei kukaan epäile.
MAUNU: Niin että minä nyt sitte vielä olen isäsi rahatkin varastanut,
Hanni?
HANNI: Ethän sinä ole sitä tehnyt, Maunu, mutta sinun teoksesi tahtovat vain sitä väittää.
MAUNU: No, on tämä todellakin sitte jo juttu!
HANNI: Voi, niin kauhea, Maunu, niin kauhea, etten sanoakaan voi. Ja sitähän minä läksin kenenkään tietämättä sinulle kertomaan, että olisit valmis syyttömyytesi todistamaan.
MAUNU: Minunko se on todistettava? Päinvastoinhan se on toteen näytettävä, että minä ne rahat olen vienyt, jotka varastetuiksi väitetään.
HANNI: Senhän ne muka Juljaanan ja Heikin todistuksilla juuri sinun niskoillesi vierittävät.
MAUNU: Vaan se ei riitä. Siitä ei tule mitään. Rahoja ei minulta löydy, kun en niitä ole vienyt. Ja se, että pihassanne kävin, ei ole tarpeeksi, jos tahtovat minut varkaaksi saada.
HANNI: Oli se sitte kova onni todellakin, Maunu rakas, että kävit minua silloin etsimässä, voi Jumala sentään.
MAUNU: Kaipa se sitte niin oli sallittu, että vielä senkin kovan onnen entisen lisäksi kokea saisin.