HANNI: Ettäkö Soininen ja Antikainen jo olisivat meillä käyneet?
MAUNU: Kuulin kyllä jo puhuttavan heidän karkaamisestaan ja saattaa olla, että jo ehtivät tuonkin teon tehdä, sillä ei ole toisia semmoisia suurvarkaita vielä näillä mailla halmeilla konsanaan ollut.
HANNI: Vaan elleivät he? Ketäs sitte epäilet? Sano!
MAUNU: En ketään epäile.
HANNI: Mitäs sitte, Maunu? Rauhoita minua, Maunu!
MAUNU: Älä kysy enempää, Hanni nyt! Paha on lähimäisestään pahaa ajatella, saatikka vielä puhua. Annetaan olla asia tuonnemmaksi, kunnes kuulen itse, mitä todistajat sanovat. Sitte sanon ajatukseni suoraan.
HANNI (sisällisesti kauhistuen käsittäessään Maunun ajatuksen):
Luuletko sinä, Maunu, että…?
MAUNU (Arvaten Hännin käsittäneen hänet): En, rakas Hanni, en luule mitään, en epäile ketään, sanoinhan sen.
HANNI (painaen päänsä Maunun povea vastaan): Sehän olisi kauheata!
Sehän olisi kauheata!
MAUNU: Kas niin, Hanni! Ole rauhassa nyt! Äläkä joutavia ajattele!
(Soitetaan iltahuutoon).