Lukkarilan talon iso väentupa. Perällä ovi ja oikeassa perä-nurkassa suuri uuni, jonka päälle pääsee sen takana olevia astimia myöten. Kummassakin sivuseinässä on keskellä ikkuna ja seinustoilla lavitsat. Oikealla puolella, etualalla, on pitkä ruokapöytä ja sen edessä pöydän pituinen rahi. Työkaluja ja vaatekappaleita riippuu peränpuoleisilla seinillä. — Lattiassa on luukku sen alla olevaan kellariin.
JULJAANA (istuu lavitsalla, uunin ja seinän nurkkauksessa, helmassaan riepu, josta ottaa rahoja, lukee ja hypistelee niitä, vilkaisten vähän väliä ovellepäin, ja hyräilee hilpeästi itsekseen).
Laulu N:o 14.
Kilisee ja kalisee ja sydän hytkähtelee;
Hätäkös on vaivaisenkaan näitten kanssa elää?
Kihisee ja kahisee ja onpas seteleitä;
Nyt ei tartte köyhän lapsen käydä mieron teitä.
Rikkaaksi ja rakkaaksi on vanha Jaana tullut;
Sit' ei tiedä, millä lailla, herrat eikä hullut.
Kyllä tähän talohon nyt Jaanan jäädä kestää Eikä täältä lähtemästä kukaan voine estää. OLLI (on sillä välin Juljaanan huomaamatta putkahtanut tupaan, kurkistanut kotvasen uunin nurkan takaa ja, nähtyään Juljaanan rahoja käsittelevän, juossut uunille, josta, mahallaan loikoen, pää aivan Juljaanan kohdalla, katselee alas): Ai, miten paljon rahaa!
JULJAANA (kirkaisee ja kääräisee helmaansa rahansa). Ai, Jumala siunatkoon! Kuka siellä? Auttakaa!
OLLI (joka ensin on painanut päänsä alas, kohotakse): Onpahan vain muudan mitätön poika, josta Juljaanan ei tarvitse pikkaistakaan välittää.
JULJAANA: Hintikkalanko Olli, häh?