SAKARI: Tulehan tänne, Olli!
OLLI (tullen Sakarin eteen): Hevonenko valjaisiin?
SAKARI: Ei vielä. Vaan valjaisiin ovat pantavat silmät, korvat ja mitä muuta tarvitaan. Juljaanan tekoja on ajettava takaa.
HANNI: Niin, Olli, ja oikein valppaasti.
OLLI (ilosta hyppien paikallaan): Sen minä teen. Kuulkaas, isäntä, mitä minä ajattelin! Minä otan ja riisun siltä väkäleuvalta vaatteet päältä. Sillä on varmaankin ne rahat jossakin vuorin välissä, jossakin salataskussa, piilossa.
SAKARI: Tuskinpa. Kyllä se niitä muualla pitää, etteivät hukkuisi.
HANNI: Niin että Olli ne todenperään hänellä näki?
OLLI: Omin silmin näin. Vanhassa kirjavassa rääsyssä niitä pitää: — seteleitä, hopea- ja vaskirahoja. — (Yhtäkkiä). Ai, nyt minä arvaan, nyt minä tiedän. Minä sen väkäleuvan tuon tänne. (Juoksee ulos).
HANNI: Sekös on vikkelä ja vilkas poika!
EEVASTIINA ja ALIINA (tulevat).