HANNI: Ei koskaan, äiti. Pakostakin asiat vieläkin muuttuvat, sen saatte te nähdä.
ALIINA: Tätäkö minun täällä nyt kuuleman pitikin?
EEVASTIINA: Oikein korviani alkaa kuumentaa. Omilta lapsiltaan kun tuommoista puhetta kuulla saa.
ALIINA: Taivaan isä, miten uppiniskaiseksi ja kovakorvaiseksi onkaan nykyajan sukupolvi käynyt! Yhdessä täällä lapsemme juonittelevat vanhempiansa vastaan.
SAKARI: Mekö sitä juonittelemme, kun meidän kohtalomme toiset oman mielensä mukaan määrätä tahtovat? Sitä ajatuksen juoksua minä en ymmärrä, vaikka jo täysi-ikäinen olenkin.
EEVASTIINA: Tuo puheesi vaatii jo vakavan vastauksen minun puolestani,
Sakari.
SAKARI: Olen valmis kuulemaan sitä, äiti.
EEVASTIINA: Tähän saakka olen minä vielä asiat Hintikkalassa määrännyt. Ei siis ole yhdentekevä minulle, kenen sinä talooni tahdot emännäksi tuoda. Se, joka sinulla on mielessä, ei ole minulle mieleen eikä siis emäntänäsi talooni tule.
SAKARI: Vai ei?
EEVASTIINA: Vaadit sen sinulle sanomaan ja nyt sen sanoin. Sanonpa vieläkin, jotta asia olisi loppuun asti selvästi puhuttu, että Riikka ensi köyristä ei tule enää talossani palvelijanakaan olemaan.