SAKARI: Onko sekin jo päätetty?
EEVASTIINA: On. Tee nyt sinäkin sitte päätöksesi ja valitse se, joka sinun valittava on!
ALIINA: Niin, Sakari, hyvä! Niin, Hanni lapseni! Olkaa järkevät! Tehkää niinkuin vanhempanne toivovat ja tahtovat! Älkää meille enää suurempaa surua tuottako!
SAKARI: On tässä jo tarpeeksi. Hanni vastatkoon omasta puolestaan, minä vastaan omastani. — Saatte, äiti, nyt sitte ensi köyristä eteenkinpäin asiat Hintikkalassa määrätä yksin. Silloin lähden sieltä minäkin. (Poistuu nopeasti).
EEVASTIINA (huutaen epätoivossaan): Sakari, Sakari!
ALIINA: Hanni! Etkö sinä edes yritäkään mitään tehdä? Et sovittaa tahdo? Et sano mitään?
HANNI: Mitäpä minä sanoisin? Olihan siinä vastausta jos kuinka mones kerta jo minunkin puolestani. Niin että voisitte minutkin vihdoin rauhaan jättää, äiti.
ALIINA: Äiti? Parasta olisi, ettet sitte lapsenikaan olisi, kun mielesi vain on kiinni semmoisessa hylyssä, kuin mikä tuo Maunu näkyy olevan.
HANNI (huudahtaen vihasta): Äiti, äiti! Mitä te sanotte? Millä oikeudella syytöntä kivitätte?
EEVASTIINA: Taivaan isä, siunaa ja varjele!