Anna ja Olga (yht'aikaa): Mitä sanot?
Vasara: No?
Kalle: Ja kun mie sitte näin, mikä suhde kehittyi hänen ja Olga neidin välillä, niin ei minun sydämmeni saanut rauhaa. Sillä jos ei matami ja mestari sitä tiedä, niin tietää ainakin Olga neiti vähän, kuinka paljon mie häntä rakastan. Voinpa sanoa, että hänkin minua ennen rakasti, vaikka sitte tuon herra Kulikovin tähden toisellaiseksi muuttui…
Anna ja Vasara (katsovat Olgaan, joka seisoo, silmät maahan luotuina).
Kalle: Niin no. Sama se. Se on hänen oma asiansa. Mutta mie en voinut nähdä hänen suorastaan turmioon joutuvan. Sattumalta, nähkääs, sain tietää tuosta miehestä yhtä ja toista, joka vahvisti luuloni, että hän toden perään onkin veijari.
Vasara: Siinä sen nyt näette.
Anna: Mut voitkos sie sen todeksi näyttää, a?
Kalle: Tänään sain sen tietää varmaan ja siinä syy, miksi olen poikessa ollut. Todeksi ei minun tarvinne näyttää, sillä kohta saatte ehkä sen jo muullakin lailla tietää.
Vasara: Mutta haasta, Kalle! Nyt juuri tarvitsen lisätodisteita.
Kalle: No, koska mestari niin tahtoo. Nähkääs, asianlaita on niin, että herra Kulikov onkin — nainut mies.