Anna: Vot tjebe! Siinä sen nyt näet, ett'ei nykyään voi kehenkään nadjeejatsja, ei yhteenkään ihmiseen luottaa.
Vasara: Enpä toden perään tiedä, mitä sanoa.
Anna: Sen siinä nyt sait. Ja sie kun aina hvaliiaat [kehut], että "Kalle on poikkeus muista sälleistä, sese vasta työtä tekee, kuin mies, ei ryyppää tippaakaan ja hänen huostaansa voi antaa vaikka koko talonsa." Po djelóm tjebé! [Se on oikein sinulle.]
Vasara: Sie, mamma, katselet taas Kallea liian karsaalla silmällä ja sen tautta oot nyt mielissäsi, kun kerrankin sait vettä myllyysi. Mutta mie en sittenkään vielä tahtoisi hänestä mitään pahaa luulla.
Anna: Et tahtoisi!? Milläs sen sitte objäsniiaat [selität], että mies on kesk'viikosta itselleen riimaanantain tehnyt? Otti ja katos'.
Vasara: Tiedätkös, mitä arvelen, mamma?
Anna: Vielä siinä mitä arvella?
Vasara: Kuulehan toki! Oothan sie itsekin huomannut, että Kallen silmät usein, varsinkin viime aikoina, ovat olleet niinkuin Olgaan päin kääntyneet.
Anna: Hä-ä? Ol…?
Vasara: Ka niin juuri. Ja kun hän nyt näki, että Olga on mieltynyt toiseen…