— Ja sitte voin minäkin muuttaa pois.
— Niinkö? — kysyi Honkasalo ja miettiväisenä loi hän katseen Tertun silmiin. — Ja minne?
— Sen sanon toiste ja — vasta sitte, kun se tapahtuu, — vastasi Terttu, astuen kirjoituspöytänsä luo ja asettuen siihen selin käsiinsä nojautumaan. Hän ikäänkuin vaistomaisesti peitteli tällä asennollaan pöydällä olevaa sanomalehteä Honkasalon katseelta.
— Niinkö? — uudisti Honkasalo kysymyksensä. — Kuinka minun siis on oikein ymmärrettävä asia ja — meneteltävä? — kysyi hän epäsuoraan, puoliksi Tertulta, puoliksi itseltään.
Oli hetken äänettömyys. Terttu ei vastannut mitään, katseli vain syrjään.
— Mahdollisesti on vielä muutakin syytä? — sanoi vihdoin Honkasalo harvaan ja tutkivalla katseella silmäillen Terttua.
— Ei, — vastasi tämä lyhyesti ja hiljaa, mutta varmasti.
— Ajattelin, kun sanoit tädin olevan huonona sairaana, — niin, aivan itsestään tulin silmänräpäyksessä ajatelleeksi, — puuttui Honkasalo vilkkaammin nyt puheeseen, — että ehkä voisin täällä jollakin lailla olla avuksi ja lohdutukseksi.
Terttu loi katseensa ylös Honkasaloon ja sanoi:
— Todellakin.