— Kyllä — miks'ei, — tuli hieman epäröivänä vastaus Tertun huulilta. — Mutta…
— Mutta — mitä? — kysyi toinen.
— En tiedä. Etteköhän… etköhän löydä parempaa kuin tämä?
— On siis kuitenkin, näen mä, hieman vastahakoista muuttoni tänne — Tertusta? — kysyi Honkasalo. Tertun nimen lisääminen tähän kysymykseen tuli hiukan vältellen Honkasalon suusta, kun hän huomasi Tertunkin välttelevän häntä ristimänimeltä mainitsematta.
— Ajattelin äidin sairautta — etupäässä, — vastasi Terttu.
— Etupäässä? — kysyi vihjaten Honkasalo. — Niin, kun sen johdosta taloutemme on hiukan rempallaan, — selitti Terttu.
— Olen ajatellutkin ruokailla muualla, kaupungilla, tuottaakseni taloudessanne omasta puolestani niin vähän vaivaa kuin suinkin, — vastasi Honkasalo lohdutellen.
— Niin olin otaksunutkin, — vastasi Terttu. — Mutta täältä voi tulla muutto milloin tahansa. Pelkäämme pahinta äidin tähden, — lisäsi hän kuiskaten ja luoden silmäyksen äidin huoneeseen päin.
— Toivokaamme kuitenkin parasta, — lohdutteli jälleen Honkasalo.
Muistettuaan yht'äkkiä ilmoituksen, joka oli aiheuttanut kirjeen lähettämisen, missä suostui ottamaan vastaan kotiopettajattaren paikan Karjalassa, jatkoi Terttu: