— Vuokralaisemmekin on poissa, niin että… ei mikään estä…
Ja he istuutuivat molemmat sohvapöydän ääreen.
— Teitä ehkä kummastuttaa, neiti, — alkoi insinööri Keidas hiljaisella äänellä, — että tulen teiltä kysymään, tiedättekö te ehkä, missä minun morsiameni nykyään oleskelee?
Terttu todellakin kummastui kovin kuullessaan tuon kysymyksen ja samalla saivat hänen aivoissaan heränneet ihmeelliset ajatusyhtymät hänen sydämensä nopeasti sykkimään.
— En oikein ymmärrä, — sai Terttu lausutuksi, — ettekö siis tiedä, missä Helmi asuu?
— En, neiti, — vastasi insinööri Keidas. — En ole pitkään aikaan saanut häneltä mitään vastausta, en kirjeisiini enkä edes sähkösanomiini. Hänen vanhempiaan en ole tahtonut vielä huolestuttaa kääntymällä heidän puoleensa, kun varta vasten Helsinkiin riennettyäni Helmistä selkoa ottaakseni kuulin, että hän muutama päivä sitte oli muuttanut entisestä asunnostaan — Oulunkylään, niinkuin oli, tarkemmin osoitetta ilmaisematta, sanonut. Ymmärrätte hyvin, neiti, etten mielelläni vielä ole tahtonut kääntyä poliisinkaan puoleen ja sen tautta olen nyt ensiksi vaivannut teitä, Helmin entistä koulutoveria ja ystävätärtä, joka minullakin on kunnia tuntea. Pyydän siis vieläkin saada kysyä teiltä, neiti, tunnetteko te lähemmin Helmin osoitteen?
Terttu oli tarkkaan kuunnellut insinööri Keitaan harvaan ja hiljaan lausumaa selvitystä ja ehti jo hyvin saada siitä sen varman käsityksen, että Helmin ja insinöörin välit olivat rikkoutuneet, oikeammin, että Helmi tahtoi purkaa kihlauksensa insinöörin kanssa. Ja minkä tähden, — siitäkin oli Terttu nyt täydellisesti selvillä Helmin eilisen käynnin johdosta — Laurin luona.
— Kyllä Helmi oli eilen minun poissa ollessani käynyt täällä, — vastasi Terttu varovaisesti.
— Onko käynyt? — kysyi insinööri Keidas nopeasti ja ilostuen. — Sittehän jo saan tietää…
— Mutta ei kukaan minulle sanonut hänen puhuneen muutostaan mitään, — jatkoi Terttu, vastaten niin, ettei hänen tarvinnut valehdella eikä myöskään ilmaista, mitä oli kuullut ja mitä tiesi.