— Etteköhän, neiti, kuitenkin tahtoisi olla niin hyvä, että kysyisitte vielä niiltä henkilöiltä, jotka puhuivat Helmin kanssa, olisiko hän ehkä sittenkin jotakin heille siitä maininnut, — pyysi insinööri Keidas melkein rukoilevalla äänellä.
— Voinhan minä, jos niin tahdotte, — sanoi Terttu ja nousi mennäkseen äitinsä huoneeseen.
Kotvasen kuluttua Terttu palasi, tuoden kieltävän vastauksen insinööri Keitaalle. Mutta samalla oli Terttu itse saanut lisävarmuuden siitä, etteivät äiti ja Toini tietäneet Helmin käynnistä Laurin huoneessa ollenkaan mitään. Äitiä ja Toinia oli myöskin suuresti kummastuttanut insinööri Keitaan tulo ja varsinkin nyt hänen tiedustelunsa Helmin asuinpaikasta.
— Sehän on kovin kummallista, — sanoi insinööri Keidas synkissä mietteissään, katse maahan luotuna, kuultuaan Tertun vastauksen. — Mutta teidän vuokralaisenne, maisteri Honkasalo? — lisäsi hän hetkisen kuluttua varovasti, tarttuen kuin hukkuva oljenkorteen.
Terttu hämmästyi ja kysäsi:
— Mitä niin?
— Minä tiedän, että Helmi ja hän ennen ovat olleet tuttuja. Ehkäpä hän sattumalta — tietäisi, — vastasi insinööri Keidas, vilahdukselta vain luoden silmäyksen Terttuun.
Terttu tunsi kalpeiden poskiensa lehahtavan punaisiksi ja vastasi nopeasti:
— Maisteri Honkasalo valitettavasti nyt ei ole kotona.
— Sepä oli kovin ikävä, — lausui insinööri Keidas suurta mielipahaa ilmaisevalla suun ilmeellä ja pään eleellä.