Terttu huomasi tästä selvään, että insinööri alkujaan ehkä oli toivonutkin Laurilta saavansa Helmistä varmemmat tiedot, kuin häneltä. Ehkäpä Keidas oikeastaan vain Lauria tavatakseen oli tullutkin. Ehkäpä hänkin aavisti ja tiesi Helmin ja Laurin väleistä paljoa, paljoa enemmän kuin ilmaisi, — paljoa enemmän kuin Terttu itsekään tiesi.
Seurasi hetkinen vaitioloa, joka ei heistä kumpaisestakaan tuntunut tukalalta, sillä he olivat molemmat vajonneet mietteisiinsä. Terttu tietenkään ei uskaltanut ryhtyä minkäänlaisiin kyselyihin, vaikka olisi halunnutkin, sillä hän pelkäsi sen kautta ilmaisevänsä oman mielialansa, joka insinööri Keitaan tulon kautta oli käynyt entistään synkemmäksi. Hän toivoi oikeastaan vain, että vieras poistuisi mahdollisimman pian. Hän ei ollut, — sen jälkeen kuin palasi äitinsä huoneesta, — muistanut edes pyytää Keidasta istumaan ja ne puhelivat seisten. Nyt olisi ollut tilaisuus pyytää insinööriä odottamaan, mutta sekin jäi tekemättä, — kentiesi aivan vaistomaisesti, ettei juttu siitäkin vielä pahenisi, jos insinööri todellakin tapaisi Laurin.
— Minun täytynee siis lähteä, — sanoi insinööri Keidas vihdoin, kumartaen Tertulle hyvästiksi. — Pyydän vielä kerran anteeksi, että olen vaivannut teitä, neiti Alanne, näin ikävällä asialla.
Terttu ojensi insinöörille kätensä hyvästiksi ja sanoi:
— Niin, se on todellakin ikävä asia, mutta toivotaan, ettei se kuitenkaan ole niin ikävä kuin miltä se näyttää.
Hän koetti muka vielä lohdutella toista onnetonta, vaikka oma sydän oli pakahtua.
— Varmaankaan Helmi ei ole jättänyt vanhempiaan yhtä tietämättömiksi osoitteestaan, kuin minut, — sanoi insinööri Keidas, joka eteisessä jo veti päällystakkia päälleen. — Onhan minulla ainakin se tie jäljellä, — lisäsi hän, nyt enää salaamattakaan suruaan Tertulta.
— Niin, luulisihan toki vanhempien tietävän, — oli Tertun jäähyväinen, kun insinööri poistui ja sulki eteisen oven.
Terttua alkoi vapisuttaa hänen ajatellessaan, että Lauri vielä saattoi tulla insinööriä vastaan, insinöörihän todeliakin myöskin saattoi epäillä jos minkälaisten suhteiden syntyneen hänen morsiamensa ja Laurin välille, ja siitähän saattoi seurata Jumala tiesi mitä. Terttu meni ruokasaliin, väänteli käsiään ja astuskeli hermostuneena edestakaisin, tietämättä, mitä oikeastaan tekisi. Ensimäinen toivo oli, että Lauri nyt palaisi niin pian kuin suinkin.
Insinöörin mentyä tuli Toini hakemaan Terttua äidin puheelle ja sekä äiti että Toini eivät voineet kylliksi ihmetellä Helmin menettelyä sulhasensa kanssa. Terttu, joka tiesi asiasta paljoa enemmän kuin he, ei juuri ollenkaan julki lausunut ihmettelyään, vaan päinvastoin seisoi melkein mykkänä heidän puhellessaan, niin että tämä Tertunkin käytös lopulta alkoi herättää äidin ja Toinin huomiota, jotka kyselevin katsein silmäilivät toisiaan.