Hän ja Terttu hyvästelivät rouvaa ja kiirehtivät kotiaan.
* * * * *
Parin päivän kuluttua paistoi aurinko taas täydeltä terältään ja oli oikein hurmaava "Hangon ilma", niinkuin paikallisilla patriooteilla oli tapana sanoa. Maa oli kuivunut sateen jälkeen nopeasti, havupuitten suojassa oli ilma tavattoman puhdasta ja kevyttä, leveä, kaunis hiekkarannikko "Belle Vue'n" kohdalla heloitti vaalean kellertävänä auringon paahteessa ja pilvetön, sininen taivas kaareutui korkeana silmän siintämättömään katoavan, hopealta hohtavan ja katsetta huikaisevan peilikirkkaan meren pinnan yllä, jonka läike leppoisasti hiveli loivaa rantaa. Jalat polvien yläpuolelle paljastettuina molskuttelivat lapset kirkuen vedessä sillä välin kuin vanhemmat ja hoitajattaret pitivät heitä silmällä istuen päivän säteiltä piilossa korituoleissaan. Siellä täällä oli semmoisia tuoleja käännetty vastakkain parikin, joissa nähtävästi jotkut nuoret tahtoivat salassa yleisön silmiltä kuherrella. Vaaleita pukuja ja kauniita kasvoja tuli lautakäytävää myöten kulkijaa vastaan, monenkielistä iloista puhetta ja raikasta naurua kaikui joka taholta. Elämää, elämää joka paikassa!
Kaunista säätä käyttivät hyväkseen myöskin innokkaat tennispelaajat, joita varten kenttä oli olemassa männikön keskellä lääkärien ja voimistelu- ynnä hieronta-rakennuksen lähistöllä. Paitsi pelaajia oli siellä paljon katselijoitakin, joista toiset mielenkiinnolla seurasivat pelin kulkua, toiset ihailivat jonkun soman pelaajattaren kauniita muotoja ja liikkeitä, toiset taas pelistä välittämättä lörpötellen lisäsivät yleistä puheen sorinaa. Vähän matkan päässä oli vielä krokettikenttä, josta kuului pallojen pauketta ja nuoremman väen huutoa ja kiistelyä.
Mutta olipa niitäkin, jotka olivat siirtyneet etemmäksi kasinosta ja kylpylästä, mitkä niemellä oleville kallioille, jotka ulottuivat ulommaksi mereen ja joilta oli laajempi näköala saaristoon ja kaupunkiin päin, mitkä taas etsimään siimestä jostakin poukamasta, missä oli vihanta ranta puitten suojassa. Sellaisen hiljaisen, vehreän sopukan olivat rouva Alanne ja Terttukin löytäneet niemen ja "Belle Vue'n" rannikon kainalosta ja siellä he usein, tämmöisinä kauniina päivinä, tuntikausia lepäilivät riippumatoissaan, jotka Terttu sitoi puitten väliin. Tavallisesti oli Tertulla joku kirja mukanaan, jota hän sitte luki ääneen äidin kuullen.
Siellä rouva Alanne ja Terttu nytkin loikoilivat riippumatoissaan, Terttu lukien ja hänen äitinsä niin vain leväten, kasvot nenäliinan peitossa, jonka hän oli viskannut silmilleen suojellakseen niitä kärpäsiltä ja itikoilta. Noin kymmenen askeleen päässä heidän poukamastaan kulki tie niemelle ja kallioille päin, ja tuon tuostakin siitä aina joku kävi sivutse. Terttu oli juuri lukenut luvun loppuun, laskenut kirjan käsistään ja heittänyt käsivartensa päänsä taakse, kun hän kuuli tieltä hiekan ritinätä ja naisen äänen, joka sanoi:
— Siellähän he ovat.
Terttu kohotti päätään ja huomasi heidän tuttavansa Hangon rouvan kääntyvän tieltä tulemaan heitä kohti sekä hänen jäljessään saman herran, jonka toissa päivänä olivat lukuhuoneessa nähneet. Herra seurasi ikäänkuin hieman epäröiden loitompana, kun rouva taas likemmäksi tullen kysyi:
— Saako tulla häiritsemään?
— Kuka siellä on? — kysyi rouva Alanne, heittäen nenäliinan silmiltään.