— Kukas minut söisi?! — nauroi Helmi siihen.
— Kuule! Mitä sinä olet tehnyt siitä saakka, kun koulusta pääsimme? — kysyi Terttu taas.
— En mitään. Tahi — huvitellut vain. Mitäs varten elämme, ell'emme huvitellaksemme? — lasketteli Helmi sanojaan nopeasti ja iloisesti. — Elämmehän vain yhden kerran. Hetkestä on siis otettava vaari, että kuollessamme voimme sanoa nauttineemme elämästä.
— Sekö sinun mielestäsi sitte on elämän tarkoitus? — kysyi Terttu, katsoen pitkään Helmiin.
— Se, — vastasi tämä vilpittömästi, lyöden kuin vasaralla naulaan.
Terttu loi vain silmänsä syrjään ja oli hetkisen vaiti. Sitte sanoi hän:
— Sinullahan oli sievä lauluääni ja soittelit pianoakin ennen. Etkö ole sillä alalla koettanut jotakin tehdä?
— Olen — vähän kumpaakin harjoitellut, vaan ei siitä vielä ainakaan ole mitään kokonaista tullut, — selitti Helmi ja kysäisi samalla: — Kenen huvila tuo?
— En tiedä. Se on "Elviira" nimeltään ja siinä asuu venäläisiä kesävieraita, — vastasi Terttu.
— Eikös täällä ole hauskoja kesävieraita, — herroja? — kysyi Helmi.