— Kuinka tahdot, — sanoi Terttu. — Isäkään ei enää tahdo käydä täällä.
Muutaman päivän perästä he olivat valmiit lähtemään ja he palasivat laivalla, niinkuin olivat tulleetkin. Kun "Torneå"-laiva Hangon satamasta kääntyi Helsinkiin, istui Terttu äitinsä vieressä peräkannella ja katseli kuinka potkuri muodosti laivan jälkeen pitkän kuohuvan tien, johon kalalokit iskivät alas sieppaamaan nokkaansa laivasta mereen viskattuja tähteitä. Ja kun laiva oli tullut ulommaksi merelle ja oli kasinon ja kylpylän kohdalla, vilkasi Terttu kerran sinnepäin, mutta käänsi kohta kasvonsa pois ja äiti huomasi, että hänen silmäripsissään riippui kyynel. Samalla alkoi savutorvesta kohota paksu musta savu, jonka tuuli painoi alas vettä kohti, ja aivan kuin suruharso levisi laivan ja mantereen välille.
Sitte tuli syksy, surullinen, onneton syksy. Isä oli tullut kovin synkkämieliseksi ja lokakuussa päätti hän ampumalla päivänsä. Syy oli jäänyt Tertulle salaisuudeksi. Hän aavisti kuitenkin, että hänen vanhempainsa avioliitto ei ollut koskaan ollut onnellinen, mutta missä perussyy oli, sitä hän ei tietänyt. Isä, joka oli kovin vakavaluontoinen ja jonka luonnon Terttu oli saanut periä, oli varmaan kantanut sydämessään jotakin kalvavaa surua, joka vihdoin kävi hänelle ylivoimaiseksi. Lääkärit selittivät, tavallisuuden mukaan, että asessori Alanteen oli vallannut äkillinen mielenhäiriö. Isän raha-asiat olivat kyllä olleet huonot, mutta hänen henkivakuutuksellaan selviytyivät he pulasta, äidin saadessa kohtalaisen ylimääräisenkin eläkkeen.
Sellaisissa suruissa ja huolissa oli kulunut talvi. Kesän he viettivät sen jälkeen Ruovedellä.
V.
Näissä muistoissa, jotka toinen toisensa perästä kiitivät Tertun aivoissa, istui hän salin sohvan nurkassa noin neljännestunnin ajan, kun Toini tuli äidin huoneesta häntä puhuttelemaan.
— No, mitä sinä täällä mietit? — kysyi Toini ja tarttui Terttua kädestä, joka lepäsi sohvan kädennojalla.
— Kaikellaista, — vastasi Terttu ja pyyhkäsi kädellään ylös yli otsansa aivan kuin huitaisten pois nuo muistot päästään kuin tungettelevan kärpäsen.
— Äitisihän näyttää kovin virkeältä tänään ja on niin iloinen, että olette saaneet vuokralaisen, — lohdutteli Toini hyväilevällä äänellään. — Sinun pitää myöskin olla iloinen ja tyytyväinen, — lisäsi hän.
— Olenhan minä, — sanoi Terttu, joka oli noussut ja kiertänyt kätensä Toinin vyötäisille.