— Enpäs minä ole tätä muistoa pöydällänne ennen nähnyt.
— Se on ollutkin pöytäni laatikossa. Äsken otin sen esille ihan ajatuksissani, kun kirjoitin erästä kirjettä.
— Parasta olisi kaataa sisällys pois.
— Eihän siitä toki ihminen voine iäksi nukkua? — kysyi Terttu. —
— Eipä tiedä, — vastasi tohtori leikillisesti; — joka tapauksessa — pankaa muistonne pöytälaatikkoon takaisin!
— Sen teen teidän nähden, — sanoi Terttu ja pani pullon kirjoituspöytänsä laatikkoon, vetäen joitakin papereita sen peitoksi.
Samassa tuli Toini viereisestä huoneesta ja sanoi Tertulle, että hän menisi äitinsä puheille. Toini käytti tätä tilaisuutta hyväkseen ja kysyi tohtorilta:
— Kuinkas on tänään, Kaarlo?
Vieraiden läsnä ollessa he eivät sinutelleet toisiaan, mutta näin kyllä. Toini ei ollut Tertullekaan vielä puhunut mitään, että hän oli kihloissa tohtori Aulangon kanssa.. He olivat jo pari vuotta tunteneet toisensa ja heidän luonteensa olivat lähentäneet heitä niin, että tohtori Aulanko muutama viikko sitte oli pyytänyt Toinia vaimokseen. Jostakin syystä he vielä pitivät välinsä salassa.
Toinin kysymykseen Aulanko vastasi nipistämällä kokoon vasenta silmäänsä ja pyörittämällä päätään.