— Juuri sitä, — sanoi tohtori. — Sehän se tepsii. — Ja hän huo'ahti kirjoitettuaan uusimismääräyksen ja pannen kynän pois.
— Onkos teidän mielestänne, tohtori, äiti parempi? — kysyi Terttu puoliääneen.
Tohtori kääntyi tuolillaan ja hypitteli nopeasti toista polveaan, sanoessaan:
— Siihen kysymykseen on helppo vastata. On, — parempi kuin viime kerralla täällä käydessäni.
— Mutta ylimalkaan hänen tilansa? — uteli Terttu. — Tahtoisin oikein tietää.
Samassa oli tohtori kääntynyt ja huomannut kirjoituspöydän hyllyn alla nurkassa pienehkön pullon, jonka hän sieppasi käteensä. Nimikelapulla oli pääkallo ja sen alla kaksi luuta ristissä sekä kirjoitus: "Kloroformia".
— Mistä tämä on? Mitä te tällä teette? — kysyi hän, katsoen tutkivasti Terttuun. Hän oli samalla tyytyväinen, ettei tarvinnut vastata Tertun viimeiseen kysymykseen.
— Sehän on teidän itsenne minulle hankkima, tohtori, — sanoi Terttu. — Ettekö muista? Kaksi vuotta sitte, kun pikku kanarialintuni oli nukutettava.
— Se on totta. Ja te olette säilyttänyt tämän siitä asti?
— Olen — muistona.