— Niin, näin on käynyt sen jälkeen kun viimeksi Hangossa tavattiin, — alkoi puhe juosta Helmin suusta.
— Luulin, että sinä jo aikoja sitte olit naimisissa, kun en mitään ole sinusta kuullut, — Ruotsissa, — lisäsi Terttu vastauksekseen.
— Pyh, se oli vain pieni huvimatka, — naurahti Helmi. — Kas, siitähän en ole sinulle, Toivo, vielä kertonutkaan, — kääntyi hän sulhasensa puoleen.
— Kaipa sinulla on vielä paljonkin minulle kerrottavaa, — sanoi insinööri Keidas, joka koko ajan vain ihastuneena katseli morsiantaan.
— Tämä on nyt minun toivoni ja keitaani elämäni erämaassa, — suottaili Helmi siihen vastaukseksi, sulhasensa hymyillessä.
— Ja sinä olet aina sama iloinen ja huoleton, — sanoi Terttu.
— Heinäsirkka, — jatkoi naurahtaen Helmi.
— Ja ulkonaisestikin muuttumattoman kaunis, — sanoi Terttu.
— Mitäpä sitä muuta voisikaan meidän i'ällämme, — sirkutteli Helmi. — Ajattelen samaa sinustakin, vaikken sitä niin suoraan sano, kuin sinä, — lisäsi hän.
— Ai'oin taannoin juuri huomauttaa, — puuttui insinööri Keidas puheeseen, saatuaan vihdoin sananvuoron, — että on harvinaista kuulla ystävätärten kesken sellaista lausuntoa, kuin minkä neiti Alanne äsken sanoi Helmille.