— Kyllä, — täällä ei ainakaan mikään liiallinen ajo häiritse ja lisäksihän asumme kolmannessa kerroksessa…
— Vallan mainiota. Kaikki, mitä tarvitsen saadakseni rauhassa lopettaa väitöskirjani painattamistyötä.
— Se on siis…?
— Niin, se on jo melkein valmis, — sanoi maisteri Honkasalo ja katsoi ensimäisen kerran Terttua oikein silmiin.
Tertun oli vaikea kestää sitä katsetta ja melkein vaistomaisesti ojensi hän kätensä ja aukaisi saliin vievän oven.
— Kuka siellä? — kuului samassa rouva Alanteen ääni hänen huoneestaan.
— Huoneen vuokraaja, äiti, — vastasi Terttu, — ja arvaa kuka?
Terttu samassa melkein säpsähti, kun huomasi sanoissaan pienen ilonvivahduksen.
— Mistä minä tiedän, — vastasi rouva Alanne hiukan kärsimättömästi.
— Onko äitinne sairas? — kysyi maisteri Honkasalo puolikovasti Tertulta.