— Tuonko upseerin kanssa? Hyvin yksinkertaisesti: istuttiin vierekkäin, minulta luisui käsilaukkuni lattialle, hän nosti sen ylös ja minä kiitin kohteliaisuudesta. Kun hän kuuli, että minä mongerran vähän ranskaa, niin hän puuttui puheisiin. Mitä lienee ensin sanonut, että on kovin kuuma istua "elävissä kuvissa" päällysvaatteet päällään. Sitte, kun sali pimeni, pusersi hän "vahingossa" kättäni ja minä taisin "vahingossa" vastata samallaisella puserruksella, — valui puhe vuolaana Helmin suusta.
— Kylläpä sinä olet! — sai Terttu vain sanotuksi.
— Eihän tuossa nyt mitään pahaa ollut, — puolustihe Helmi viattomasti.
— Onkos sitte mitään muuta ollut? — kysyi Terttu varovasti.
— Pahempaa — ei, — vastasi Helmi. — Vaikka kyllä hän innokkaasti kovisti minua lähtemään kanssaan Kämppiin illastamaan. Kotia hän minut saattoi ja sai vain kättäni suudella — sinä iltana.
— Sinä iltana? — kysyi Terttu taas, silmät suurina.
— Niin, minä en päässyt hänestä ennenkuin lupasin seuraavana päivänä — se oli eilen — mennä hänen kanssaan tango-kahville Fenniaan, — kertoi edelleen Helmi. — Ja nyt hän juoksee perässäni niinkuin näit. Tässä minä asun, — keskeytti hän sitte kertomuksensa, kun olivat tulleet portille, josta kääntyivät pihaan.
— Tule, tule! — jatkoi Helmi vielä, vetäen Terttua kädestä. — Sinun ei tarvitse portaitakaan nousta. Minä asun ihan maan tasalla: tuossa noin on ikkunani.
Ja hän meni edellä sisään Tertun häntä seuratessa.
Kun palvelija aukaisi oven jotensakin pimeään väliköntapaiseen eteiseen ja sytytti sähkön, kysyi Helmi häneltä: