— Taitaa olla parasta, että kuitenkin jo menen alas kojuuni, kun on jo näin myöhä, — sanoin minä. Minulla oli oma, yksinäinen kojuni.
— Niin, — menkäämme! — sanoi hän. Ja hän saattoi minua alas portaita, pidellen minua käsivarresta ja varoitellen, etten välikössä kompastuisi matkalaukkuihin, joita oli sinne kasattu. Muut matkustajat olivat kaikki jo panneet maata.
— Hyvää yötä nyt sitte! — sanoin minä ja ojensin hänelle käteni.
— Ei vielä, — kuiskasi hän ja saattoi minua edelleen kojuuni.
Minulla oli ylläni pehmeä matkakaapu ja päässäni pieni lakki, jommoisia tavallisesti merimatkoilla käytetään.
— Minä autan kaavun päältäsi, — sanoi hän, seuraten minua kojuuni.
Tuskin olin astunut sisään ja alkanut ottaa kaavun nappeja auki, seisoessani selin häntä vastaan, kun kuulin, että hän tempasi jälkeensä punaisen oviverhon kiinni, kietoi käsivartensa minun molempien käsivarteni ympäri niin, etten niitä voinut liikuttaakaan ja kallisti minua taaksepäin niin paljon, että sai kasvonsa minun kasvojeni eteen, painaen samalla suunsa minun suutani vastaan. Muistan vain, että kaikki pimeni silmissäni ja olin tukehtua hänen rajusta, pitkästä suudelmastaan. Vasta kun keikahdin laivan heilahduksesta sohvalle, sain sanotuksi:
— Sinähän tukehdutat minut!
— Mikä sinun on? — kysyi Helmi, nähdessään, että Terttu peitti kasvonsa käsiinsä.
— Älä viitsi jatkaa! — lausui Terttu vain hiljaa.