ROUVA VALLSTRÖM. Niin, koetetaan nyt kaikki yhdessä saada asiat entiselleen taas.
HILMA. Hyvä rouva Vallström! Ei pidä minun puolestani! Kiitoksia vaan hyvin paljon teidän hyvyydestänne… mutta ei pidä… en minä enää tahdo… Se on jo lopussa, kaikki.
SIIRI. Kuule, Hilma! Sinä luulet ehkä, että minä… että hän… että me…? Mutta se ei ole totta. Minä en ole koskaan… Se oli vaan ajattelemattomuutta silloin minun puoleltani. Anna minulle se anteeksi, anna anteeksi kaikki! En saa lepoa, en rauhaa ennenkuin vastaat: annatko minulle anteeksi, vai luulitko, että minä tahallani tahdoin pahaa?
HILMA. Ei, ei, Siiri, en minä luule sinusta mitään pahaa. Elä sitä uskokaan. — Mutta minä tiedän, että hän rakastaa sinua eikä minua. Ja minä en tahdo mennä vaimoksi sille, jonka en tiedä minua rakastavan.
SIIRI. Siinä sinä teet oikein, Hilma, sinä teet jalosti. Mutta sittenkin — teidän pitää sopia hänen tähtensä, minun tähteni, oman rauhanne tähden, oman itsenne tähden, ett'ette turmioon joutuisi, Hilma kulta.
ROUVA VALLSTRÖM. Niin. Pitäähän teidän se tehdä. Nyt varsinkin, kun Antin asiat tällä kannalla ovat. — Sipi sattuukin juuri parahiksi olemaan täällä.
HILMA (hypähtäen istualtaan). Onko hän täällä? (Juoksee Antin luo.)
SIIRI. Juuri sentähden hän salissa odottaakin, Hilma.
HILMA. Lähdetään pois, isä, lähdetään! Et saa… En minä… Lähdetään.
SIIRI. Elä nyt, Hilma! Sinähän turmelet kaikki.