HILMA (seisoo pöydän luona ja sitoo yhteen ison vaatenyytin päitä; katsahtaa ikkunaan). Tuollapa niitä jo alkaa tulla ihmisiä huutokauppaankin.
SOHVI. Ketäs siellä on? — Hs-sss! — Hs-sss-sss-sss!…
HILMA. Paakkunainenhan se näkyy olevan Eeva-Stiinan kanssa. (Vie nyyttinsä lavitsalle peränurkkaan).
SOHVI. "Missäs harakka, jos ei si'antappajaisissa!" — Hs-sss-ss!
— Sehän se on Eeva-Stiina ainainen huutokaupoissa kävijä. —
Hs-sss-sss-sh! — — Kutsuhan kuitenkin sisään, Hilma! — Mitä ne siellä
ulkona — — kylmässä…? — — Hs-ssss-ss-sh!…
HILMA. Eiköhän ne tule itsestäänkin, jahka ovat tavaroita katselleet.
LIISU (käännäkse vuoteessa; heikolla äänellä). Äit'!
SOHVI (jättää kätkyen, nousee ja kumarraikse vuoteen päästä Liisua kohti). Mitä, lapsukaiseni?
LIISU (läähöttävästi hengittäen ja katkonaisesti). Olisiko… vähän… juotavaa?… Niin… kuivattaa ja… polttaa… kulkkua…
SOHVI. Paikalla, kultaseni! — (Hilmalle, joka on tullut vuodetta lähemmä, puolikovaan:) Mitä minä sille, raukalle, annan? Taannoin kaasin viimeisen maitotilkan.
HILMA. Mitäs muuta, kuin Muurikista koettaa…