SOHVI. Eihän se nyt ole aika, mutta täytyy kai sitä… Ehkä siitä vielä heruu — viimeisen kerran…
HILMA. Antakaahan tuoppi, niin minä menen ja lypsän.
SOHVI (ottaen tuopin uunin reunukselta). Ei. Jää sinä tänne ja soudata, jos pikku veikko herää! Kyllä minä itse. (Sitoo huivinsa ja menee).
HILMA. Hyvä on. (Jää seisomaan kätkyen viereen ja katselee Liisua.)
LIISU (huomaa sen ja ojentaa Hilmalle kätensä) Sisko! — —
HILMA (tarttuu Liisua kädestä ja kumartuu hänen luoksensa). Mitä, sirkkuseni? — Äiti tuo kohta maitoa, — ihan paikalla.
LIISU (pyörittäen päätään). Ei… ei… sitä. — Sisko — — raukka! (Hänen silmäänsä kiertyy kyynel ja hän pudottaa hervottomasti kätensä vuoteelle.)
HILMA (istuutuu vuoteen laidalle ja silittää Liisun päätä). Liisu!
Muruseni! Mitä sinä…? Sinä itket! Miksi sinä itket? Elä nyt…?
Muutenkin päätäsi kuumettaa.
LIISU. … kun… lähdet pois… palvelukseen… äidin on… niin vaikea… ja ikävä.
HILMA. Elä nyt huoli! Kyllähän minä käyn täällä. Koetan päästä usein. Rouva Vallström kyllä laskee, hän on niin hyvä. Minä käyn… Me kyllä tavataan.