HILMA. Eihän ne muuta. Sanovat vaan, että onhan sinulla jo talo reilassa, niin että voisit sinne jo emännänkin ottaa.
SIPI. Olisit sanonut, että mitä teillä on sen kanssa tekemistä; se on meidän oma asiamme.
HILMA. Niin, no. Arvaathan sen, Sipi kulta, ett'ei tuommoinen ole minusta lystiä kuulla. Ja kun vielä äi'ä muutakin haastelevat.
SIPI (nousee ylös kävelemään). Luuletkos sitte, että minustakaan tämä kaikki on niin lystiä kuulla?
HILMA (nousee myöskin). Tiedänhän minä… Ja sitähän minä vaan, että jos sitte koetettaisiin pikemmin — jollakin lailla…
SIPI. Enkös minä sitte ole koettanut? Ja tiedäthän sitä paitsi itse, minkälaisessa reilassa taloni on, kun en vielä ole saanut mööbelejäkään, jotka Lappeenrannan työvankilasta tilasin. (Ottaa piirongilta lakkinsa.)
HILMA. Kummallista todellakin, mitä ne niitäkin viivyttää.
SIPI. Niin, no. Joutavia siinä sitte syytä minun päälleni lykkää.
HILMA. Enhän sitä minä, Sipi kulta… Mitä sinä nyt noin pahaksi panet?
Minähän vaan sanoin, mitä ne ihmiset haastavat.
SIPI. Anna heidän haastaa!