ANTTI. Minäkö… mekö…?
SIPI. Niin juuri — te. Paljonko pitää purkajaisia?
ANTTI. E-hei, hyvä kauppias, minun tyttäreni ei ole mikään kauppatavara, jota niin vaan rahalla siirretään kädestä toiseen.
SIPI. Vai niin kopeita ollaan, vaikk'ei ole mitä suuhun panna. (Ottaa lompakostaan Antin velkakirjan, jonka hänelle näyttää ja sitte pitää käsiensä välissä, niinkuin tahtoisi repiä sen kahtia.) Eikös tämäkään paperi piisaisi, vai?
ANTTI (katsoen kotvasen tuimasti Sipiin ja sisällisesti taistellen). Jos ei tyttäreni teille ole kuin neljänsadanviidenkymmenen markan arvoinen, niin on hän minulle elämääni kalliimpi.
SIPI. Hy-väh! Olkoon! (Panee velkakirjan takaisin lompakkoonsa.) Siinä tapauksessa ei minun kannata niin kallista vaimoa ottaa. Tehkää sitte miten tahdotte, vaan elkää syyttäkö minua, jos kadutte kauppojanne.
LOIKKANEN (oikealta). Saakos tulla sisään?
SIPI. Kyllä, tule vaan.
LOIKKANEN (tervehtii Anttia).
SIPI (Antille aivan toisella, tyynemmällä äänellä). Meillä olisi tässä kauppias Loikkasen kanssa vähän asioita.