SANNA (tyhjentää ryypyn ja pyyhkii suunsa turkin hihaan.) Äh-häh! Sepäs maistui. No, nyt minä olen niin iloinen, että voin teille näyttää vaikka ne tikapuut, jotka Jaakoppi unissaan näki.
(Yleistä naurua).
SIPI. Missäs Sanna ne on nähnyt?
SANNA. Viipurin poliisikamarissahan minä ne näin. Eikä ne olleet tuollaiset tavalliset tikapuut, vaan yksi ainoa pitkä, pitkä lauta ja siinä reikiä toinen toistaan ylempänä, kuta ylempänä, sitä suurempia, ja siellä lihan, ihan yläällä niin suuri reikä, kuin pappilan pesutiinu, ja siitä sitä loiskahti suoraa tietä taivaasen.
(Naurua.)
LOIKKANEN. Nyt se Sanna muistelee niitä entisiä markkinareissujaan, kun se päissään oli.
SIPI. Entäs se "vanha Loikka"? Tanssihan se, ett'ei aika hukkaan mene.
SANNA. Hyvä on, koska herassyötinki käskee. (Tanssii, tömisyttäen jalkojaan, ja rallattaa:)
"Vanha Loikka se luuli, että siitä tulis juttu…"
LOIKKANEN. Vallesmanni tulee, vallesmanni tulee!!