HETA. Niinhän tuo oli… Oikein se on sääli, jos todellakin niin käypi.
VILLE. Ka, sääli on. Semmoinen viksi mies muutoin.
HETA. Oikeinpa viksi olisikin, kun sillä vaan olisi, esimerkiksi, sinun, Ville, lipevä kielesi ja nokkela puheenlahjasi…
VILLE. Ka, mitä te nyt, emäntä…
HETA. … mutta se on, raukka, vähän ujosteleva. Ja niinhän ne on kaikki, jotka ovat oikein hyväsydämmisiä. Ja sitte sen on niin hirveän vaikea saada sanaa suustaan. Toinen, joka ei tiedä senkään vertaa kuin hän, vaan on sukkelasanainen, osaa laskettaa pääkappaleet ulkoa niin väleen, niin väleen, ett'ei pysy itse Kapsäkkikään perässä oikaisemassa, jos väärin menee.
VILLE. Ähäs! Ja se sitte muka on valmis.
HETA. No? Eikö se nyt ole vääryyttä?
VILLE. Kah! Mitäs muuta.
HETA. Ja toinen raukka saapi siitä vaan kärsiä, ett'ei Jumala ole hänelle puheenlahjaa antanut.
Kuudes kohtaus.