ASARIAS. Vaan se kun on minun luontoni niin hupsu, ett'en minä, tuota, oikein niinkuin ilkeä alkaa.
VILLE. Kah! Ihanko todellakin? On se sitte…
ASARIAS. Kun olisi minulla, Ville, vaan sinun rohkeutesi, niin…
VILLE. No, kyllä minä rupean puhemieheksi, jos se on sitä meininki.
ASARIAS. Hä?
VILLE. Niin, että kyllä minä tulen mukaan Annin puheille. Sitähän minä käsitin tarkoitukseksi.
ASARIAS. Hi-hi-hi! Olisipa se somaa todellakin.
VILLE. Ka, oikein somaa minustakin. Hä-hä-hä-hä! Niin somaa, ett'ei toista milloinkaan.
ASARIAS. Kun ei vaan äiti…
VILLE. Ei hiiskuta kellekään mitään.